Autolainan monet mahdollisuudet

Sähköpostiini ilmestyi esittely tämmöisestä Autolaina -palvelusta. Turistaanpa siis hetki autolainoista, sillä kelläpä moista ei joskus olisi ollut, tai on pohtinut kannattaako moista ottaa, ja jos ottaa, niin mistähän sitä nyt sitten olisi järkevintä lähteä hakemaan?

Kysymyksiä on monesti enemmän kuin vastauksia. Rahan tarjoajia on satoja erilaisia, ja kukapa niitä jaksaa kaikkia alkaa kahlaamaan läpi. Ulkonakin on pimeää ja kylmää, kotityöt painaa päälle, lapset pitää viedä harrastuksiin ja koira käyttää pihalla. Aika ei vaan riitä kaikkeen. Autolainaa.com on tehnyt hommaa helpottaakseen palvelun, joka kilpailuttaa eri pankkeja ja rahoituslaitoksia samalla kun sinä juot kuumaa marjamehua pieruverkkareissa omalla sohvallasi köllötellen. Ei huano! Sitten vaan itse valitsemaan tarjouksista paras.


Autossa on muitakin kuluja kuin auton hinta


Kuinka moni muuten ottaa huomioon, autoiluun liittyvät muut kulut, kuin pelkän lainan lyhennyksen? Itse olen suosinut monesti tapaa, että osa säästöistä käytetään auton hankintaan, osa lainoitetaan ja osa säästöistä jätetään huoltoja, vakuutuksia, yllättäviä kuluja varten jemmaan, joten jos autoon tulee tenkkapoo, se saadaan heti korjattua ja matka jatkuu taas. Sitten toki pitää uudet isommat vanteet hommata, ja niille renkaat, käyttää auto myllytyksessä ja tuulilasikin piti vaihtaa. Siihen vielä perushuollot ja muut hipostelut päälle, niin kyllähän sitä rahaa autoiluun palaa, varsinkin kun Suomesta on kyse, jossa byrokraatit keksivät autoiluun liittyviä uusia verotuskohteita suu vaahdossa.

Tai miten olisi vaikkapa klassikkobemari Japanista?


Tai miksei heittäytyisi samalla bisnesmiäheksi tai naiseksi, kun lainahommiin on kerta ryhdytty. Jenit jonoon ja bongailemaan nousevan auringon maasta ruosteettomia nykyisiä tai tulevia klassikkobemareita? Auton ostaminen huutokaupasta Japanista on nyt kuuminta hottia. Sieltä eräskin tuttava oli löytänyt reilut 6 tkm ajetun -92 325:sen pikkurahalla. No täällähän sillä teki hyvänkin tilin, täytyisi kai itsekin kokeilla? Mitähän olisi Laakkosen asentaja ajatellut, kun olisi vienyt 25 vuotta vanhan auton tänä vuonna ensimmäiseen öljynvaihtoon?

Japanissa autot ovat ruosteettomampia kuin täällä, koska teitä ei suolata. Lisäksi ruuhkat/päästömaksut ovat hirmuisia, joten autoilla ei ajeta paljoa ja kilometrilukemat säilyvät pieninä. Siksi Japanin huutokaupat notkuvat vasemmalta ohjattavia saksalaisia solkenaan. Ohjaus jaappanin maalla on normaalisti siis oikeanpuoleinen, mutta jos haluat näyttää että sinulla on rahaa --> ostat eurooppalaisen auton. Jos taas sinulla on kasapäin rahaa --> ostat vasemmalta ohjattavan eurooppalaisen auton. No se japskiautoilusta, voihan sitä tehdä niinkin, että ostaa autonsa lainarahalla ja säästössä olevat dollarit sijoittaa vaikka osakkeisiin, ja kas jäitkin voitolle, kun et maksanutkaan kahdeksan vuotta kerätyillä masseilla autoa, vaan omistitkin bitcoinia, ja sitten osoitteletkin kohta Laakkosella, että yks tuommoinen ja toinen tuommoinen...


Noh, tapoja on toki niin monia kuin ihmisiäkin, kaikki tekevät mitä lystäävät, mutta tarkoitus avata ehkä hieman toisenlaista näkökulmaa, että asioita voi tehdä erilaillakin kuin naapurin Pertti, joka jo 90-luvulla oppi, että lainaa en ota. Tiedättekö mitä Pertille lopulta kävi? En minäkään.. :D

Minkäslaisia tapoja lukijoiltamme löytyy?

Anycase, mahtavaa Uutta Vuotta 2018 juuri sinulle!

Tämä kirjoitus on tehty yhteistyössä Autolainaa.com -sivuston kanssa.


Autolainan monet mahdollisuudet Autolainan monet mahdollisuudet Reviewed by Bmw-harrastaja on 1/04/2018 Rating: 5

Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.